lauantai 9. joulukuuta 2017

2 viikkoa hormoneita

Tänään, tai oikeastaan eilen tuli täyteen kaksi viikkoa testoilla. Vaihdoin jo ensimmäisten päivien jälkeen tuohon neljään pumppaukseen ja sillä olen nyt jatkanut. Mitään huimia muutoksia ei ole kuitenkaan tapahtunut. Ääni on muuttunut hieman matalammaksi ja laulaminen on todella vaikeata, leukaan on tullut tummia karvoja muutama hassu ja olen laihtunut pari kiloa. Ärsyttää kun ei ole pariin viikkoon päässyt salille nostelemaan rautaa, kun on selkä ihan jumissa, pitäis varmaan käydä hierojalla tai jotain, että saisi sen kuntoon. Psyykkisistä muutoksista avopuolisoni on huomauttanut mielialan vaihteluista, näitä en kyllä itse huomaa juurikaan sillä mielialani on vaihdellut laidasta laitaan koko elämäni ajan. Olen kyllä huomannut pientä ärtyisyyttä ja jotenkin tuntuu että ajattelee joitakin asioita eritavalla. Yleisesti ottaen mielialani on kuitenkin parempi, sillä dysforia (kehon viha) on ollut todella vähäistä.
Muuten tässä prosessin edetessä muukin elämä sujuu hyvin, olen saanut vahvistuksen siitä, että lähden maaliskuussa vaihtoon Maltalle! Olen pitkään halunnut lähteä taas ulkomaille, sillä rakastan matkustamista ja tämä vaihtoehto on erittäin hyvä mahdollisuus siihen. Olen todella innoissani ja jännittynyt, mutta samalla mua oikeasti pelottaa mennä sinne kokonaan yksin, täysin vieraat ihmiset ja vieras maa. Samalla on ikävää jättää Suomeen oma perhe, avopuoliso ja ystävät sekä rakkaat lemmikit *nyyh*. En tiedä miten selviän tästä kaikesta, stressaa. Lentoliput on jo ostettu ja pitäisi alkaa tekemään tarvittavia paperihommia ja muita järjestelyjä ennen lähtöä. Aion kyllä tehdä kaikkea kivaa ennen lähtöä, viettää aikaa kaikkien rakkaiden kanssa ja nauttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti